Perjantai-iltana , voit tavata paljon perheitä Kannelmäen Prismassa lasten vanhempien kanssa. Lapset ovat usein pyydetään ostamaan jotain; limonadia, karkkia ja paljon muuta. Vanhemmat yrittävät syödä samaa ruokaa kuin heidän lapsensa. Kenellekään nebyo obidno. Nyt EI tehdä tavanomaisia ostoksia, vaan kärryyn päätyy pitsaa ja limsaa. Lapset myös päättää, mitä ostaa ja mitä ei. Esimerkiksi mitä ostaa jogurtti, raejuusto, perunalastuja, jäätelöä ja niin edelleen. Lasten tärkeys perheissä on korostunut 1990 - luvulta lähtien. Maissa, joissa Naisten kokopäivätyö on harvinaisempaa, kotirouvat tekevät ostokset yksin lasten ollessa koulussa. " Lapsille EI ole hyväksi, että he joutuvat tekemään päätöksiä liian isoista asioista. Toisaalta KOKO perheelle on hauskaa, etta LAPSET saavat osallistua yhteisiin päätöksiin. Tarvitaan tasapainoilua.
Danil
Siitä on tullut tragediaa mennä kauppaan lasten kanssa. Pienet lapset haluavat laittaa kaiken ostoskärryihin. He haluavat kaiken. Menossa kauppaan lisää cola ja pizzaa. Mutta mikä maa tämä on.Tutkijat saatu samanlaisia tuloksia Tanskasta. Lapset haluavat nauttia kaikesta.Vain kertaa jo liiankin. Mitä laitetaan ostoskärryihin, vanhemmat eivät voi estää. He myös haluavat lapsensa testattu kaiken. Lapset syövät kaiken pöydältä. Lapsi on mukana myös perheen kulutukseen. Lapsilla se ei ole hyvä. Heillä on myös tehdä päätöksiä. Parasta lapsille on, kun lapset ovat lähellä vanhempiaan.
Gabija
Tämä blogi kertoo Haagan peruskoulun Manuva-luokan oppilaista ja heidän kouluvuodestaan. Oppilaat ovat muuttaneet Suomeen kesällä 2013 tai sen jälkeen eli he ovat asuneet Suomessa muutamista viikoista muutamiin kuukausiin. Blogissa oppilaat kirjoittavat viikoittain meidän retkistämme ja muista tapahtumista. Teksteistä toivottavasti ajan kanssa näkyy oppilaiden kielen kehittyminen. Tarkoitus siis ei ole saada kaikkia sanoja oikein ja oikeaan muotoon, vaan jättää kehitykselle tila ja näkyvyys :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti